maanantai 6. lokakuuta 2014

Uusia kiinnostuksen kohteita

Nyt kun ei ole mitään treeneistä kerrottavaa niin voisin kertoa kiinnostuksestani leipomiseen ja ruuanlaittoon nykysin. Ei ehkä blogini aiheeseen kuntosaliin liity nyt ollenkaa, paitsi ilman ruokaa ei jaksa treenata. ;) Tästä kiinnostuksestani saa kiittää poikaystävääni. On tullut kokkailtua vaikka mitä ja nyt viimeisenä ruisleipää ilman taikina juurta siis näin aluksi. Ensimmäistä kertaa tätä tehtiin ja tuli kyllä yllättävän hyvää. Tehtiin puolikkaalla ohjeella näin alkuun, mutta ens kerralla tehdään enemmän. Olisi voinut ehkä suolaa laittaa hiukka enempi. Tässä ohje siis:

- 2,5 dl kädenlämpöistä vettä
- puoli pussia kuivahiivaa
- 1 tl suolaa
- 1 tl siirappia
- 4 dl ruisjauhoja
- 0,5 dl vehnäjauhoja

Ensiksi mittaa kulhoon vesi, kuivahiiva, suola ja siirappi. Sitten sekaisin ainekset ja lisää jauhot. Anna kohota liinan alla n. 1h (meillä oli kauemmin). Kohoamisen jälkeen muotoile ruisjauhon avulla limpun muotoiseksi uunipellille leivinpaperin päälle. Taikina tarttuu käsiin ja pöytään aika hyvin, joten kannattaa käyttää reippaasti jauhoja. Uuni 225 astetta ja n. 45 minuuttia. Uunista pois oton jälkeen anna leivän viellä olla liinan alla jonkin aikaa. Näin me tehtiin ainakin. :) Leivän pohjaa koputtamalla tietää onko leipä kypsä ja jos on niin kuuluu ontto ääni. Ah nam ja sitten syömää voin kanssa. ;)

Tuli pistettä varaukseen kirjastossa Jamie Oliverin ruokakirja! Oon nyt kattonut nauhalta sen ohjelmia. :D

Sitten voisikin kertoa mun toisesta innostuksen kohteesta ja se on Muumi mukit! Kaikki varmaan tietää nämä ja nyt omistankin jo kaksi. Halvalla sain. Ensimmäisen (oikea) ostin Iittalan Outlet -myymälästä muistaakseni 11e hintaan ja toisen (vasen) nyt viikonloppuna Robinhoodista 10e!
Muumi Rakkaus -muki ja Muumi Purjehtien Tahmatassun ja Tuutikin kanssa -muki (Sesonkituote 2014).
Kokeiltiin mun poikaystävän uutta kameraa ja tälläisiä kuvia tuli. Samalla muutin vähän blogin ulkoasua niinku varmaan näkyykin. :D




♥ Marjukka

torstai 2. lokakuuta 2014

Virheistä oppii jälleen!

Otsikko kertoo jo osan. Virheistä oppii siis kantapään kautta jälleen. Tiedossa ei ole nyt treenipäivitystä, mutta kuulumiset kerron ja tällä kertaa positiivisempaa tiedossa!

Olen päässyt jo tekemään painoilla jalkoja. Tarkemmin ottaen tarkoitan tässä tilanteessa 20kg tankoa. Enempää ei tarvitse, kun jalan lihakset varsinkin etureiden lihakset on niin kipeät! Viime viikolla sain ohjeet ja perjantaina aloitin tämän uuden "kuntoutus" ohjelman, mihin kuuluu kolme eri liikettä jaloille ja aika monta sarjaa! Mulla olisi siihen prosentit minkä mukaan tekisin, mutta arvaatkaa vaan mikä on lopputulos, jos ei ole varmaan noin puoleen vuoteen tehnyt jaloilla mitään salilla painojen kanssa. Lopputulos oli se, että lauantaina ja sunnuntaina linkkasin kun ulkona yritin kävellä, sängystä vaikeaa nousta, tuolille istuminen ei onnistunut normaalisti muuta kuin lösähtämällä ja tähän mukaan lukien olisi kahtena päivänä tarttenut inva vessan. :D Ehkä tästä kohta voi jo lisätä vähän painoja niihin. Myös tähän käsi hommaan annettiin ohjeet eli saan tehdä penkkipunnerrusta pienillä painoilla ja tässä tilanteessa 25-30kg. Noh, sillä sain kyllä rintalihakset kipeiksi. Myös tein yläselkää, hauista ja ojentajaa vähän pienillä painoilla. Selkään tuli kunnon tuntuma vaikka painot pienet. Nykyään siis pitää vielä tehdä niitä aikaisempia jumppia mitä on annettu aikaisemmin ja plussana tämä käsi ja jalka treenit kaksi kertaa viikossa molempia.

Tässä kohtaa voi sanoa, että tuntuu kuin olisi oppinut ensimmäistä kertaa miten niitä lapoja vedetään yhteen kun tehdään yläselkää. Parissa eräässä kuminauha liikkeessä olen saanut sen tuntuman aikaan ja nyt salilla kun tein maanantaina ylätaljassa. Tähän varmaan vaikuttaa se, kun kävin hierojalla hierottamassa yläselän lihaksia niin aukes paikat paremmin. Tietysti nämä käsijumpat kuminauhalla ovat se suurin syy. Olen siis monta vuotta treenanut niin, että en ole aina saanut tuntumaan yläselkään ja treeni menee vain käsille.

Joskus olen lueskellut ohjeita miten saada tuntuma selkään eikä käsille. En tiedä voiko ohjeeksi edes sanoa, että keskity liikkeeseen ja tuntumaan. Vaikka kuinka keskityin tekemiseen niin ei se minusta auta "keskity mitä lihasta treenaat", koska jos ei ole oikein hajuakaan miten se tehdään oikein nii silloin ei tiedä. Kuulostaa tosi tyhmälle, että eikö osaa treenata selkää oikein (tai muutakaan lihaksia) niin ei se ole ihan itsestäänselvyys kaikille. Tähänkin voi sanoa, että kun siellä salilla on käynyt jonkin aikaa vaikka sen pari vuotta aktiivisesti niin välillä vaan huomaa, että tekee ihan päin persettä jotkut liikkeet eikä ole ennen havahtunut. Joskus minulle on neuvottu joissakin liikkeissä salilla ihan miten ne pitäisi tehdä tai kysytty "oletko tehnyt koskaan näin?" ja sitten näytetty toinen hyvä tyyli tehdä tai jopa parempi kuin minun. Minullakin joskus tekisi mieli neuvoa jotakin, jos oikeasti näyttää siltä, että ei hyvältä näytä. Pidän suuni kiinni kumminkin vaikka pitäisi opastaa, mutta jotkut eivät ehkä tykkää neuvomisesta ja ehkä en ole itsekkään 100% varma miten sen kuuluisi täysin mennä.

Mitäs tämä virheistä oppii nyt tarkoittaa sitten? Jatkossa mietin liikkeet, sarjat, toistot järkevämmin salille (tästä pois lukien penkkitreenit). On tullut minusta treenattua ehkä vähän huonosti ja aina ei ole jaksanut keskittyä treeniin vaan on huidellu liikkeet läpi ja toivoen, että loppuisi. Aina ei tosiaan jaksa treenata, mutta minun tyylini on se, että treenei ei jätetä välistä mikä on hyvä periaate! Taas voisi korostaa venyttelyn ja muutenkin lihashuollon tärkeyttä. Ehkä vältyttäisiin tältä noin puolentoista kuukauden treenitauolta. Tähän jalkaongelmaan en ole voinut itse vaikuttaa muuta kuin menemällä aikaisemmin "oikealle" lääkärille. Jatkossa on ihan pakko pyhittää se venyttely päivä tai sitten useampi venyttely päivä niin, että venyttelee illalla tai aamulla vähemmän, mutta useasti viikossa. En ole päättänyt vielä täysin tuota muuta kuin, että venyttelyä mukaan. Omistan myös putkirullan niin sitäkin sitten päälle. Huono näissä tilanteissa, että virheistä oppii! Eli loukkaantuminen käy niin sitten mietitään mitä meni pieleen. Just toisinpäin, että eka miettii mitä näissä treeneissä tekee väärin tai mitä jättää tekemättä ja sitten jos käy loukkaantuminen niin voidaan poissulkea edes se vaihtoehto, että vika ei ole ollut ainakaan lihashuollossa. Aina tietysti voi muuutenki käydä sattumia tulee tulehduksia yms, jos on ihan liian kovaa treenattu kauan ilman yhtää lepoa tai kevennystä.. Sen asian olen oppinut taas kantapään kautta! :)

Eiköhän kohta päästä treeneihin kiinni ainakin toivottavasti. :)

Venyttelystä tuli mieleen tämä kuva, joka on otettu kesäkuussa 2013! :D

♥ Marjukka