keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ensimmäinen herkuton päivä!

Tänään mä sit alotin sen! Muutosta tähän syömiseen. Tuo aikaisempi blogi päivitykseni järkytti ihan totaallisesti. Sitä vaan ajattelee, että yks herkku tänään vaan, että ei se ole paha. Noin käy minulle lähes joka päivä. Suklaapatukka tänään, huomenna pieni pulla, viikonloppuna irtokarkkeja vähän silloin tällöin otan ja siinä on sitten mennyt ihan sokeasti päälle 300 g karkkeja!

Eilen illalla kirjotin listaan mitä asioita voi syödä. Tuli paljon kirjotettua. Esimerkiksi hedelmiä, vihanneksia, pakastemarjat, pakastevihannekset, piltit, rahkat, kevyet leikkeleet leivän päälle, lihaa, kanaa, kalaa, kananmunia, puuroa.. Ja vaikka mitä kaikkea. Oli hyvä kirjottaa paperille ja huomasin miten paljon voikkaan syödä. Ajattelin myös googlettaa lisää ruokajuttuja. :)

Aamulla (noin puoli 9) kun heräsin, niin ihan ensiksi tein KUNNON kaurapuuron ja päälle seesaminsiemeniä, kahvia ja jugurttia tietenkin. Jugurtista en luovu. :)
Ruokana söin pari perunaa, keitettyä porkkanaa, salaattia, kurkkua, kananulkofile pihvejä ja juomaksi maitoa. Jälkkärinä appelsiinimehua. :) Ei kyllä aamulla tehnyt mieli herkkuja eikä ruuan jälkeen. Siihen "kahvi aikaan" alkokin jo tekemään mieli ja olimme silloin äitini kanssa kaupassa ostamassa terveellisiä ruokia! Ainahan ollaan syöty terveellisesti paitsi ne ylinmääräiset suklaat, piparit ja pullat.
Oli uutinen vasta netissä, missä Jutta Gustafsberg kertoi, että välipaloista tulee paljoin ylinmääräistä kaloria. Mä en yhtään ihmettele, että suklaapatukka päivällä ja illalla pulla. Siinähän sitä turhaa kaloria on tullutkin.

Eli siis ongelmani tässä mun ruokavaliossa on nuo välipalat ja liian vähäinen vihannesten ja proteiinin syönti!
Tässä kuva mun välipalasta. Normaalisti oisin varmaan jonkun leipäpalan ja vaikka suklaapatukan syönnyt.

Kahvia, 2 täysjyvä paahtoleivän palaa, jossa margariinia, kurkkua, salaattia, puoli purkkia maitorahkaa, jossa puolikas banaani ja pieni klementtiini. Maha tuli suht täyteen ja sen jälkeen ei tehnytkää mieli herkkuja. :D Paitsi nyt taas. Kohta hyvää salaattia, jossa herkkusieniä ja tonnikalaa ainakin!

Tästä on ihan hyvä jatkaa eteenpäin.

♥ Marjukka

3 kommenttia:

  1. se on hyvä kun on sokerittomalla dieetillä niin ei tee edes mieli syödä sokeria tietyn ajan jälkeen :D mulla oli kesäkuun dieetti ja sinä aikana en syönyt grammaakaan sokeria. nyt on 4000kCkal superbulkki ollu elokuusta asti mutta sokeria en silti syö juuri yhtään, moneen päivään ei mene grammaakaan jos palautusjuoman fruktoosia ei lasketa :P ja sokerihan on dieetin tappo, se kun estää energian palamisen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyl varmast. Oli ihan pakko lopettaa tää herkuttelu ja tulevaisuudessa pidän yhden herkkupäivän viikossa eli vaikka lauantai. :-) on niin lähten käsistä tää mässäily. :-) ja kiva kun kommentoit.

      Poista
    2. Joo kyl varmast. Oli ihan pakko lopettaa tää herkuttelu ja tulevaisuudessa pidän yhden herkkupäivän viikossa eli vaikka lauantai. :-) on niin lähten käsistä tää mässäily. :-) ja kiva kun kommentoit.

      Poista

Kiitos kommentistasi. ♥